Keski-Suomen Betonirakenne Oy on sopinut Sibanye-Stillwaterin Keliber-litiumhankkeen kanssa useista betonirakenneurakoista Kaustiselle.
Toimitukseen kuuluvat muun muassa Keliber-rikastamon ja vesilaitoksen rakennustyöt ja murskainten perustustyöt. Betonia valetaan alueella yhteensä noin 18 000 kuutiota.
Sibanye-Stillwaterin Keliber-litiumhanke rakentaa Keski-Pohjanmaalle integroitua litiumhydroksidin tuotantoa, johon kuuluvat kaivostoiminnan lisäksi rikastamo ja jalostamo.
– Tämä on haastavassa rakentamisen markkinatilanteessa tärkeä hanke meille. Lisäksi on KSBR:n omien arvojen mukaista työskennellä vihreän siirtymän hankkeissa, teollisuuden toimialajohtaja Marko Leppänen toteaa.
Keliber-litiumhankkeelle myönnettiin 500 miljoonan euron vihreä lainarahoitus, joka on ensimmäinen Euroopan investointipankin tukema kriittisten raaka-aineiden louhinnan hanke EU:n alueella. Litium on puhtaan vihreän siirtymän kannalta kriittinen raaka-aine, jota tarvitaan muun muassa sähköautojen akuissa.
Valmista kesällä 2025
KSBR käynnisti urakat Kaustisen ja Kruunupyyn enklaavin rajalla sijaitsevalla Päivänevalla loppukeväästä 2024 ja kohde valmistuu sen osalta kesällä 2025.
Tällä hetkellä käynnissä ovat rikastamon, vesilaitoksen, jauhimon ja välivaraston perustus- ja lattiatyöt sekä elementtiasennukset.
– Myös murskainten rakentaminen on alkanut ja osassa alkamaisillaan. Rikastamo ja vesilaitos ovat hieman pidemmällä, siellä muut urakoitsijat ovat jo runkotöissä, Marko Leppänen sanoo.
Keliber-litiumhanke työllistää keskimäärin 50 KSBR:n työntekijää.
– Kiireisimpinä päivinä luku voi yltää 70:een.
Yhteistyö soljuu
KSBR:n Marko Leppänen kiittää kaikkien sidosryhmien välistä yhteistyötä hankkeessa.
Rakentamisen johtamisesta alueella vastaa Fimpec.
– Yhteistyö on ollut vaivatonta ja tästä on hyvä jatkaa projekti loppuun. Meistä Keliber-litiumhanke sai luotettavan toimijan, joka edistää vihreän siirtymän hankkeita muuallakin Suomessa ja vähentää osaltaan ympäristökuormitusta järkevillä valinnoilla.
Lisätietoja Sibanye-Stillwaterista ja Keliber-litiumhankkeesta osoitteessa www.sibanyestillwater.com
Kuva: Sweco Finland