KSBR:lle uusi toimitusjohtaja

KSBR:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.5.2025 lukien yhtiön teollisuusrakentamisesta vastannut toimialajohtaja Marko Leppänen. Yrityksen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Tuomas Skantz jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Leppänen on rakennustekniikan insinööri ja työskennellyt KSBR:llä jo opiskeluajoista lähtien. Hän on ollut viime vuodet teollisuusrakentamisesta vastaavana toimialajohtajana ja työskennellyt aiemmin muun muassa työmaapäällikön ja projektipäällikön tehtävissä. Leppänen on ollut käynnistämässä myös yhtiön projektitoimintoja Ruotsissa.

”Marko on luonteva vaihtoehto jatkamaan yrityksen johdossa, ja voin hyvillä mielin luovuttaa toimitusjohtajan tehtävät hänelle. Yhtiö on taloudellisesti hyvässä kunnossa, ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kuluneet vuodet ovat antaneet paljon,

ja tämä on oikea hetki hypätä hiukan sivummalle päivittäisestä tekemisestä. Työtä riittää myös hallituksen puheenjohtajan roolissa”, perustelee Tuomas Skantz.

Leppänen aikoo toimitusjohtajana jatkaa yhtiön osakkaiden rakentamaa yrityskulttuuria, jonka keskiössä on oma ammattitaitoinen henkilöstö.

”KSBR:n toimialat ja toimintamallit ovat vuosien saatossa tulleet minulle hyvin tutuiksi. On hienoa päästä edelleen kehittämään yrityksen toimintaa yhdessä henkilöstömme ja asiakkaidemme kanssa”, toteaa Leppänen.

Lisätietoja:
Marko Leppänen, toimitusjohtaja, puh. 050 567 5198
Tuomas Skantz, hallituksen puheenjohtaja, puh. 040 528 6103