KSBR:n kasvun kolme pointtia: oma henkilöstö, osaaminen ja yksi maali
KSBR on laajentunut yli 20 vuodessa monialaiseksi organisaatioksi, jonka kädenjälki näkyy muun muassa kolmanneksessa Suomen tuulipuistojen infrasta.
Toimitusjohtaja Marko Leppänen avaa aamulla toimiston oven Oulussa. Samoihin aikoihin avautuvat KSBR:n ovet yrityksen muissakin toimipisteissä Lappeenrannassa, Pihtiputaalla, Nivalassa, Vantaalla ja Pohjois-Ruotsissa.
Vuonna 2004 perustettu KSBR (Keski-Suomen Betonirakenne Oy) on kasvanut neljän toimialan ja yli 200 työntekijän organisaatioksi. Itsekin vuonna 2010 KSBR:llä kesätöissä aloittanut ja vuonna 2019 vakituisesti taloon tullut Leppänen kehaisee henkilöstöä erikoisosaajiksi.
– Sen ammattitaitoon meidän kasvumme, onnistuneet projektit ja luotettava maineemme pitkälti perustuvat, hän sanoo.

Marko Leppänen nimitettiin KSBR:n uudeksi toimitusjohtajaksi toukokuussa 2025. Yrityksen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Tuomas Skantz jatkaa hallituksen puheenjohtajana.
Neljä vahvaa toimialaa
Oma, sitoutunut henkilöstö ja oma työmaakalusto auttavat suunnitelmien, aikataulujen ja budjetin pysymisessä tavoitteissaan.
Laadukas tekeminen näkyy erinomaisena työtilanteena: KSBR:n tuoreimpia kohteita ovat Korkeamaan ja Rajamäenkylän tuulipuistot, akkuenergiahankkeet, jätevesialtaat, datakeskukset ja LogoHubin ja Koskensillan pysäköintilaitokset.
KSBR toimii neljällä eri sektorilla eli energia-, infra-, teollisuus- ja toimitilarakentamisessa. Laajentuminen useammalle toimialalle on ollut yksi menestystekijöistä.
– Jos toisella toimialalla on hiljaisempi jakso, toinen kannattelee sitä. Kaikki organisaatiossa pelaavat porukalla yhteen maaliin, Leppänen sanoo.
Pihtiputaalta kotoisin olevalla kasvuyrityksellä on pitkään ollut tähtäimessä kansainvälinen liiketoiminta. Tytäryhtiö KSBR Sverigen yritys perusti vuonna 2024 vauhdikkaalla alulla. Jalansijaa ja hyvää palautetta heltisi heti Pohjois-Ruotsin vaativista teollisuuskohteista.
Samana vuonna KSBR osti maanrakennuskaluston vuokraamiseen ja huoltoon erikoistuneen Takanen MR Oy:n.
Käsialaa kolmannes tuulipuistojen infrasta
Merkittävä askel KSBR:n historiassa oli ryhtyä rakentamaan ensimmäisten joukossa tuulipuistoja vuonna 2010. Nyt yritys on rakentanut noin kolmanneksen Suomen tuulipuistojen infrasta.
Marko Leppäsen mukaan KSBR loistaa etenkin haastavien aikataulujen ja vaativan tekemisen kohteissa, tuulipuistoinfran lisäksi esimerkiksi datakeskushankkeissa ja jätevesialtaiden rakentamisessa. Kokemus on osoittanut KSBR:n täyttävän myös teollisuusrakentamisen kriittiset laatu- ja resurssivaatimukset.
Sanoille on numeraalista katetta, sillä asiakastyytyväisyyskysely viime vuodelta osoittaa suosittelulukemia 5,5/6.
– Luottamus pitää ansaita. Olemme iloisia, että olemme pystyneet täyttämään asiakkaiden odotukset. Kun pidämme kiinni laadusta, luotettavuudesta ja henkilöstön ammattitaidon jatkuvasta kehittämisestä, koemme täyttävämme paikkamme, Marko Leppänen toteaa.
Kannattavia vuosia
KSBR valitsee kohteensa tarkasti, ja yksi tärkeä edellytys on, että niiden tulee olla kannattavia. Se hyödyttää myös asiakasta takaamalla laadun sekä pitävät aikataulut ja kustannuslaskelmat. Strategia on Marko Leppäsen mukaan onnistunut.
– Viime vuodet ovat olleet rakennusalalla haastavia, mutta olemme onnistuneet toteuttamaan projektit kannattavasti. Kuluva vuosi vaikuttaa myös hyvältä, ja olemme valmiita kasvamaan edelleen, toimitusjohtaja hymyilee.

KSBR:n sitoutunutta henkilöstöä. Kuva on Koskensillan pysäköintilaitoksen työmaalta Tuusulasta.