KSBR:n viime vuoden suurin teollisuuden projekti oli Kemin biotuotetehdas

04.01.2024

Keski-Suomen Betonirakenne Oy:n viime vuoden ja samalla yhtiön historian suurin teollisuuden projekti oli Metsä Groupin biotuotetehdas Kemissä. Uuden biotuotetehtaan toiminta on nyt edennyt tuotannon ylösajoon kohti täyden kapasiteetin tuotantoa.
KSBR oli hankkeessa noin puolentoista vuoden ajan ja vastasi puunkäsittelyn sekä jätevedenkäsittelyn maanrakennus- ja rakennustöistä.
Betonia valettiin tuona aikana kohteisiin lähes 60 000 kuutiota. Parhaimmillaan KSBR:n työntekijöitä ja aliurakoitsijoita oli paikan päällä päivän aikana noin 150 henkilön verran.
– Yhteistyö Metsä Groupin sekä rakennuttamisen projektinjohtovastuussa olleen Fimpecin kanssa oli hyvää ja joustavaa. Maailmantilanteen vastuksista huolimatta pysyimme tiukoissa aikataulutavoitteissa, KSBR:n teollisuuden toimialajohtaja Marko Leppänen toteaa.
– Oli hienoa ja samalla opettavaista seurata niin suuren mittakaavan kohteen suunnittelua, rakentamista ja valmistumista, Leppänen jatkaa.
Biotuotetehtaan rakentaminen on myös metsäteollisuuden historian suurin, noin kahden miljardin euron arvoinen investointi.

Yhteinen tavoite onnistua

Kemin biotuotetehdas valmistaa vuodessa noin 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja lehtipuusellua, useita muita biotuotteita ja uusiutuvaa sähköä. Tuotanto-, ympäristö- ja energiatehokkuudeltaan se on maailman kärkeä ja toimii täysin ilman fossiilisia polttoaineita.
KSBR:n toimitusjohtaja Tuomas Skantz kiittää koko Metsä Groupin organisaatiota hyvin sujuneesta yhteistyöstä.
– Tällaiset kokonaisuudet voidaan toteuttaa onnistuneesti vain, kun yhteistyö sujuu ja kaikki toimijat noudattavat sopimuksia ja pysyvät sovituissa aikatauluissa. On myös kaikkien etu, että työntekijöiden oikeuksista huolehditaan myös tilaajan toimesta, Skanz toteaa.

Uljas referenssi

Metsä Group valitsi yhteistyökumppaninsa modernin biotuotetehtaan rakentajaksi tiukoin kriteerein. Se edellyttää kumppaneiltaan vahvaa sitoutumista projektin tavoitteisiin muun muassa turvallisuuden, aikataulujen ja laadun osalta.
– Hyvä suunnittelutyö on avaintekijä uuden ja modernin biotuotetehtaan rakentamisessa. Yhdessä KSBR:n ja muiden kumppaneiden kanssa olemme onnistuneet pitämään projektin aikataulussa ja käynnistämään tehtaan suunnitellusti, kertoo Metsä Groupin Kemin biotuotetehdashankkeen johtaja Jari-Pekka Johansson.
KSBR:n onnistumiselle jättihankkeessa Marko Leppänen nimeää useita taustatekijöitä.
– Meidän onnistumisemme pohjautui Metsä Fibren ammattitaitoisen ja vastuullisen organisaation lisäksi omaan osaavaan ja sitoutuneeseen työvoimaamme sekä hyviin toimittajiin ja aliurakoitsijoihin. Lämmin kiitos kaikille projektissa mukana olleille. Tämä on uljas referenssi yrityksellemme viime vuodelta, Leppänen kiittää.

Kuvituskuva: Petri Lyytikäinen

Share This