Kuninkaantammeen nousee Suomen ensimmäinen puujulkisivuinen parkkitalo

10.05.2023

Helsingin Kaarelan kaupunginosan Kuninkaantammeen nousee Suomen ensimmäinen puujulkisivuinen pysäköintitalo. Massiiviset maarakennustyöt ovat takana ja kaikki perustukset on tehty.  

”Tästä tulee Suomen ensimmäinen parkkihalli, jossa on puinen julkisivu. Olemme pioneereja, se tekee tämän rakentamisesta mielenkiintoista”, hehkuttaa Nyman. 

Julkisivu toteutetaan CLT-puuelementtilevyistä, joille tehdään Burnblock-käsittely. Sille luvataan pysyvä vaikutus, eli palosuojauksen jälkihuoltoa ei tarvita. Käsittely on myrkytön.

”Julkisivuidean takana oli alusta alkaen tehdä CLT-levyistä aaltoilevaa siksak-kuviota”, korostaa pääsuunnittelija ja vastaava arkkitehti Jukka Rajala Tengbomilta. ”Puu luonnonmateriaalina antaa ilmeeseen lisäksi sellaista vaihtelevuutta ja elävyyttä, mitä ei yleensä parkkihallin julkisivussa ole nähty.” 

Erikoisen julkisivusta tekee myös se, että se tulee ajan mittaan harmaantumaan kuin vanhat ladot. 

”Tutkimme kotimaisia, riittävän kovia puuvaihtoehtoja. Kuusi ja lehtikuusi kestävät, ja niillä saavutetaan suunnitelman mukainen harmaantuva julkisivu”, Rajala kertoo. 

Vähän näyttävämpi rakennus 

Pysäköintihallin rakennuttaa Helsingin kaupungin asuntotuotanto. Se kilpailutti parkkihallin SR-urakkana, ja KSBR voitti hankkeen toteutuksen projektikumppaninsa Tengbomin suunnitelmalla. Puujulkisivu oli määritelty jo kilpailuehdoissa. 

”Kaavaa määrää”, linjaa projektipäällikkö Matti Manninen Helsingin asuntotuotannolta. ”Koko Kuninkaantammen alue on sellainen, että pääosa siellä on puujulkisivua ja puurakentamista.” 

”Siitä tulee aika vinkeän näköinen”, hymyilee Manninen. Julkisivusuunnitelma erottui kilpailussa edukseen. ”Laitos on kaavassa tosi keskeisellä kohdalla pääliikenneväylien risteyksessä ja puiston vieressä. Haluttiin, että saataisiin vähän näyttävämpi ja komeampi rakennus siihen.” 

Autopaikkoja pysäköintitaloon tulee 265. Kerrosalaltaan noin 8500 neliömetrin rakennuksessa on yksi maanalainen kerros ja kolme ja puoli maanpäällistä kerrosta. Katolle tulee sammalista hulevesiä säätelevä viherkatto ja aurinkopaneelit. Halli on tarkoitettu ensisijaisesti alueen asukkaiden pysäköintikäyttöön. 

Kyseessä on toinen hanke, jonka Helsingin asuntotuotanto toteuttaa KSBR:n kanssa. ”Rakentamisen laatu on ollut hyvää”, toteaa Manninen. 

Korkea pohjavesi toi haasteita perustustöihin 

Rakennustyöt aloitettiin viime joulukuussa. Pohjavesi on alueella korkealla, mikä lisäsi perustustyön haastetta. Kadun yli vastapäätä sijaitsee Palettilampi, mistä Lammenrannaksi ristitty pysäköintitalo on ottanut nimensäkin. 

”Monipuolisin yhdistelmä perustamistapoja niistä hankkeista, missä minä olen ollut mukana”, toteaa Henry Nyman. ”On ollut paalutusta, kaivonrengasperustusta, massan vaihtoa ja louhintaa ja kellarikerros on tuettu ympäriinsä teräspontein.” 

Maarakennus- ja perustustöiden sekä vedenpainelaattojen ja alapohjan LVI-töiden jälkeen toukokuussa 2023 on käynnissä perusmuurien ja porrashuoneen kellarikerroksen paikallavaluseinien työstäminen. Pysäköintilaitoksen on määrä valmistua kesäkuussa 2024. 

Lisätietoja 

KSBR Oy, tuotantojohtaja Kasimir Kvist, 050 376 0165 

Share This