Mikkelin Sairaalaparkin silta on avattu

17.05.2019

Keski-Suomen Betonirakenne sai päätökseen Mikkelin keskussairaalan Sairaalaparkin kokonaisurakan, kun kävelysilta parkista sairaalalle avattiin. Teräsrakenteinen ristikkosilta lisää alueella kulkijoiden turvallisuutta.

Teräsrakenteinen, lasitettu ristikkosilta kulkee nyt Mikkelin Mannerheimintien yli sairaalan pysäköintihallista Kuumaan sairaalaan, jossa on sekä päivystys että erikoissairaanhoidon tiloja. Siltaa käyttävät sairaalan asiakkaat ja henkilöstö, ja se helpottaa myös potilaskuljetuksia pysäköintilaitoksen katon helikopterikentältä sairaalaan.

Sillan asentaminen oli osa KSBR:n isompaa urakkaa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle Essotelle. Keväällä 2017 valmistui 420 autopaikkaa sisältävä Mikkelin Sairaalaparkki, ja joulukuussa 2018 otettiin käyttöön erillisurakkana toteutettu helikopterikenttä pysäköintilaitoksen katolle.

– Oli haastavaa ryhtyä asentamaan siltaa kaksi vuotta parkkitalon valmistumisen jälkeen, mutta lopputulos kuitenkin onnistui hienosti, toteaa KSBR:n parkkiliiketoimintaryhmästä vastaava teknisen toimiston päällikkö Simo Särkelä.

Nyt käyttöön saatu kävelysilta on 3 metriä leveä ja noin 21 metriä pitkä. Se kulkee pysäköintihallin neljännestä eli toiseksi ylimmästä kerroksesta Kuuman sairaalan toiseen kerrokseen. Näin hallista sairaalaan kulkijat välttävät vilkkaan Mannerheimintien ylityksen.

Sillan rungon ja paikoilleen asennuksen toteutti liperiläinen Itä-Suomen Metalli Ky.


Lasitettu ristikkosilta on sairaalaan kulkijoiden uusi väylä.


Pysäköintihallista sairaalaan menijän ei tarvitse enää ylittää Mannerheimintietä liikenteen seassa.


Uusi lasitettu terässilta on 21 metriä pitkä ja 3 metriä leveä.

 

Share This