KSBR:lle kaksi uutta tuulivoimahanketta Abo Windin ja Luxcaran kanssa

21.10.2020

Keski-Suomen Betonirakenne Oy (KSBR) on sopinut kahden uuden tuulivoimapuiston infran rakentamisesta yhteistyössä rahoittajayhtiö Luxcaran ja uusiutuvan energian hankekehittäjän Abo Windin kanssa. Aiemmin tässä kuussa kolmikko ilmoitti aloittavansa yhdessä Haapajärven Välikankaan tuulipuiston rakentamisen.

Uusimmat urakat alkavat Pihtiputaalla Keski-Suomessa ja Sievissä Pohjois-Pohjanmaalla. KSBR tekee molempien tuulipuistojen infran niin sanottuna avaimet käteen -toimituksena eli se vastaa puistojen suunnittelusta, tie- ja nostoalueiden rakentamisesta sekä perustusten, sähköaseman, päämuuntajien ja kaapeloinnin toimituksesta kokonaisurakkana.

– Aloitamme työt viimeistään marraskuun alussa kummassakin kohteessa. Merkittävin osa urakasta toteutetaan kevään ja alkukesän 2021 aikana, kertoo KSBR:n projektipäällikkö Oskari Pylkkönen.

Sekä Pihtiputaan että Sievin 30 megawatin puistoihin tulee 7 voimalaa, joiden kokonaiskorkeus on noin 215 metriä. Pihtiputaalla puisto nousee Ilosjoen kylälle, Sievissä Jakostenkalliolle.

– On hienoa, että luottamukseen perustuva yhteistyömme arvostettujen kansainvälisten alan toimijoiden kanssa saa jatkoa. Tämä on tärkeää KSBR:n kansainvälistymisen tiellä, toteaa KSBR:n toimialajohtaja Juha Tuominen.

Voimalatoimittajaksi Luxcara on valinnut Vestaksen. Sähkö myydään suoraan yritysasiakkaille, ja puisto rakennetaan ilman valtion tukia.

– Olemme iloisia, että yhteistyömme Suomessa jatkuu KSBR:n kanssa Sievin ja Pihtiputaan työmailla. Meneillään oleva hyvä yhteistyömme Välikankaan tuulivoimalatyömaalla saa näin jatkoa, Luxcaran toimitusjohtaja Philip Sander toteaa.

KSBR huolehtii erityisen tarkasti koronavirustartuntojen torjunnasta kaikilla työmaillaan. Monilla erityisjärjestelyillä suojellaan kaikkien osapuolten terveyttä ja taataan työmaiden pyöriminen ja toimintavarmuus.

KSBR on noussut tuulivoiman infran rakentamisessa Suomen markkinajohtajaksi. Tällä hetkellä rakenteilla on neljän eri tuulipuiston infra eri puolilla maata: Piiparinmäen tuulipuistossa Kainuussa ovat menossa viimeistelytyöt, ja Korkeakankaalla Karstulassa keskitytään kaapelointi-, ilmalinja- ja sähköasematöihin. Välikankaan tuulipuistossa Haapajärvellä ovat käynnissä maanrakennus-, kaapelointi ja voimalaperustusten rakennustyöt, ja Mastokankaan tuulivoimatyömaalla aloitellaan maanrakennustöitä.

Pihtiputaan ja Sievin tilaukset muodostavat yhdessä Välikankaan kanssa kolmen projektin täyden infratoimituksen Luxcaralle.

Kuva: Pixabay/ kuvituskuva

Share This